7. tammikuuta 2017

TO2 - spektroliittilintu

Paja Kehräsaaressa
Toisena työnäni työharjoittelussa sain suunnitella korun Arja karvisen hioman A+-luokan spektroliitin ympärille. Sen värit olivat upeat.
Piirtelin erilaisia koruhahmotelmia, joista Jyrki sitten valikoi linnun, tai "Tirpan" kuten hän sitä kutsui.
Koska kivi ei ollut symmetrinen, sille oli hyvin haastavaa tehdä istukka. Jos tällainen tehtävä olisi ollut pääsykokeissa rautalangan taivuttelutehtävän sijaan, en olisi ikinä päässyt kouluun.
Kun istukka viimein kuitenkin oli koossa, piti minun sahata paksumpaan levyyn aukko sitä varten. Ei mennyt sekään ihan niinkuin Strömsössä. Toisella yrittämällä sekin kuitenkin sitten onnistui.
Riipuslenkin teossa sain kokeilla uutta tekniikkaa; prikkasetin avulla tehtiin reikä levyyn ja sitten sahattiin ympyrä irti.
Jalkojen ja riipuslenkin juottaminen kysyi kärsivällisyyttä. Koska kaikkea juottamista varten ei aina voi rakennella skamolexista tukirakenteita, piti minun juottaa vapaalla kädellä. Se vaati hyvin vakaita käsiä. Meni muutama yritys ja yksi sulatettu riipuslenkki.
Lopulta kun kaikki oli koossa, kiinnitin korun kittiin ja istutin kiven (varovasti, koska spektroliitti on melko arka) ja sitten kiillotin korun osittain ja Jyrki teki tummennukset blitzillä (hän näytti, miten apuna voi käyttää tulitikun vartta) kivi-istukan ympärille, silmän syvennykseen ja linnun sääriin.
Lintu on nyt myynnissä Tampereen Kulta- ja Jalokivipajalla.


Mikäli selaat blogin yleisnäkymää, jossa näkyvillä on vain ensimmäinen kuva, klikkaa Lisätietoja alta, niin näet kuvat korun valmistamisesta.




Arjan hioma spektroliitti ja alustava hahmotelmani koruksi.

Tein kivelle istukan. Työläästi.

Sahasin paksumpaan levyyn aukon istukalle ja sitten linnun muotoisen palan.

Jalat heiluvat vapaasti renkaissaan. Silmän syvennyksen löin raepunsselin avulla.

Prikkasetin avulla tehty riipuslenkki.

Prikkasetti.

"Tirppa" Kuva: Jyrki Karvinen


Edellinen työssäoppimispäivitys:
1. Gemmisormus

2 kommenttia: