19. toukokuuta 2016

1. Näyttökoe

Aihe: Hopeinen riipus kivi-istutuksella.


Tehtävänä näyttökokeessa oli suunnitella hopeinen riipus, johon tulisi kivi ja jonka pystyisi toteuttamaan viikossa. Kolmosen saaminen (asteikolla 1-3) edellytti, että työn saisi tehtyä ilman ohjeistusta, joten tähtäsin siihen. Kaikki korussa toteuttamani tekniikat olivat sellaisia, joita olin jo aiemmin kokeillut (lukuunottamatta Plastiformin käyttämistä istuttamisessa), joten minun ei tarvinnut kertaakaan kysyä opettajilta neuvoa, mistä olen tyytyväinen.
Toteutuksessa sitten taas olisi ollut parantamisen varaa; esimerkiksi riipukseen sahaamani kukat eivät menneet niitä taivuttaessani lainkaan niin kuin olisin halunnut, mikä jäi vähän harmittamaan.

Alla olevan kuvan alta löytyvää 'Lisätietoja'-kohtaa klikkaamalla tulee näkyviin lisää kuvia.

Aluksi muotoilin soikeasta hopeanpalasesta kuperan ja tasoitin sen alareunan juottamista varten.





Piirsin tussilla kuviot ja sahasin välit auki. Alle juotin pohjasarjan.

Tein pyöröhiotulle ruusukvartsille istukan ja juotin sen riipuksen keskelle.


Jyrsin koruun kuviot vastakeilaporanterällä ja juotin riipuslenkin.

Yksityiskohtia.

Lisää yksityiskohtia.

Käytin istuttamiseen Plastiformia, mikä olikin uusi tuttavuus. Se muuttui pehmeäksi kuumassa vedessä.

Koru kiinnitettiin Plastiformiin ja 'kitin' annettiin jäähtyä.

Kiinnitin kiven vasaran ja punsselin avulla.

Korun sai irti kuumentamalla ainetta jälleen vedessä. Kätevää.

Siistin korun ja sitten käsittelin sen blitzaamalla, eli tummensin sitä. Kolmiolenkistä tein kiillotetun.

Valmis koru. (Taustana vanha kalenterikuva.)

Korusta piti tehdä lisäksi esityskuva (värikynäpiirros yllä) ja tekniset piirustukset.




1 kommentti: