17. huhtikuuta 2016

Työssäoppimispäiväkirja - Osa 6

Itse suunnittelemani riipus


Piirsin suunnitelmani hopealle ja aloin sahaamaan.
Seuraavaksi työssäoppimisessani Jyrki antoi minulle rutiilikvartsin ja antoi tehtäväksi suunnitella koru, johon se tulisi. Olikin yllättävän haastavaa ajatella yhtäkkiä niin päin. Olin kyllä suunnitellut kaikenlaisia koruja jo aiemmin, mutten koskaan niin, että olisin aloittanut kivellä.
Hetken mietittyäni sain kuitenkin idean ja Jyrki antoi hyviä vinkkejä, miten sitä kannattaisi lähteä toteuttamaan.

Tein korun kaivertamalla ja siihen tuli timanttiporanterällä tehty matta pinta. Kiilotin ainoastaan kolmiolenkin ja tein muutamaan kohtaan pientä kiiltoa kaapimalla. Lisäksi koruun tuli kevyt tummennus (blitzillä) korostamaan kolmiulotteisuutta.




 Katso loput kuvat alta klikkaamalla 'lisätietoja' .





Aloin kaivertamaan kuvioita erilaisilla poranterillä.

Tein kiveä varten istukan, jonka juotin kehyksen keskelle.

Koru kaiverrettuna ja istukka juotettuna kiinni.

Valmis riipus. :)


Työssäoppimispäiväkirja - Osa 1
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 2
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 3
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 4
Työssäoppimispäiväkirja - Osa 5




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti